Moottoriveneilykurssit täyttyivät
Aikaisemmin ilmoitettujen moottoriveneilykurssien täytyttyä, listasimme veneilykurssisivullemme uusia kursseja. Onnistuimme mahduttamaan uudet kurssit vielä kesäkuulle.
Purjehduskurssien suunnittelu heinäkuun 9. ja 31. päivän väliselle ajalle on parhaillaan menossa. Mikäli olet kiinnostunut tutustumaan purjehduskurssin muodossa myös merialueemme nähtävyyksiin, ota yhteyttä vaikka saman tien. Suunnittelemme heinäkuun purjehduskurssien kohteiksi ainakin Kustavin Katanpäätä ja Isokarin majakkaa. Nämä kurssit soveltuvat vaikkapa syventämään aikaisemmilla matkapurjehduskursseillamme hankittua purjehdustaitoa.
Mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan aikeissamme on tarjota matkapurjehduskursseja välille Hanko-Turku ja yksi suuntautuen Utön saarelle.
Tällä kaudella tulemme kokeilemaan heinäkuun matkapurjehduskursseilla hinnoittelua, joka perustuu kurssille osallistuttavien vuorokausien määrään. Tämä mahdollistaa sen, että kurssilainen voi halutessaan osallistua vain tiettyyn osaan useamman päivän mittaisesta matkapurjehduskurssista.
Seuraile sivujamme ja saat tiedot heti uusista kursseistamme. Kannattaa myös liittyä Kaarinan Purjehduspalveluiden Facebook-sivujen seuraajaksi. Tulemme tiedottamaan myös niiden kautta heinäkuun matkapurjehduskurssien ajankohdista ja reiteistä!